Kuva, jossa HARSOn logon ympärillä jouluvaloja.

Kiitos kuluneesta vuodesta!

Vuosi 2021 lähenee loppuaan ja on aika hiljentyä joulun ja uudenvuoden viettoon. Tänäkään vuonna emme päässeet kohtaamaan kasvokkain, mutta koronasta huolimatta etäohjelmaa riitti. Vuosi on täyttynyt erilaisista tapahtumista ja koulutuksista, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja edunvalvonnasta.

Kuva, jossa HARSO ry:n kymmenen kokemustoimijaa..

HARSOn ensimmäinen kokemustoimijakoulutus järjestettiin elo-lokakuussa ja koulutuksesta valmistui kymmenen uunituoretta kokemustoimijaa!

10-vuotias HARSO ry!

HARSO juhlii ensi vuonna 10-vuotista taivaltaan. Juhlavuosi koostuu monipuolisesta ohjelmasta. Työntekijämme Tiina on alkuvuodesta yhteydessä yhdistyksiin ja kertoo tarkemmin tulevasta ohjelmasta. Lisäksi päivitämme samalla yhdistyksien ajantasaiset yhteystiedot ja pyydämme palautetta toiminnastamme.

Haluamme kiittää teitä aktiivisesta yhteistoiminnan vuodesta. Yhdessä olemme vahvempia!

Katri Asikainen

Puheenjohtaja